Kirjoitus julkaistu Vakka-Suomen Sanomissa 1.11.2012.

Maria Saarinen ja Kari Penttinen haluavat kirjoituksessaan ”Merimetsot saattavat kiihdyttää rehevöitymistä” (VS-S 30.10.2012) kiistää kirjoitukseni ”Kala on hyvää, syönti järkevää” (V-SS 20.9.2012). 

Merimetsojen lailliselle ja pääosin laittomalle vainolle on esitetty kaksi perustetta: 1. Kalansyönti ja 2. Pesimäsaarten peittyminen ulostekerrokseen. Nyt Saarinen ja Penttinen yrittävät kirjoituksessaan kumota vainoperusteen 2. olemassaolon. Todistuksellaan he yrittävät toiveikkaasti kumota aineen häviämättömyyden lain.

Eivätkä merimetsot ole ainoita ulostajia. Vesistöön ulostavat melkein kaikkensa useimmat puolisukeltajasorsat, kaikki sukeltajasorsat, kuikkalinnut, uikut, rantakahlaajat, merikihut, lokit, tiirat ja ruokkilinnut (lukuun ottamatta kaatopaikkalokkeja, jotka tiivistävät kaatopaikkoja ja lannoittavat peltoja), kilkit, nahkiaiset jne. Kyllä vainoamista riittää Saarisen ja Penttisen logiikalla.

Myös kalat syövät vesistössä kaikkea siellä elävää, kasvavat ja ulostavat, syövät esimerkiksi pienempiä kaloja, lajitovereitaankin, ja ulostavat. Biologien Saarisen ja Penttisen kauhuksi ylivoimainen valtaosa vesistöjen ulosteista on kalojen ulosteita.

Oleellista on, että mainituista lajeista ainoana merimetsojen uloste, guano, kertyy huomattavalta osin yhdyskuntasaarille. Veteen kaltevilta kalliopinnoilta se ajan myötä liukenee vesistöön, mutta muilta osin vähitellen täyttää kallion lätäköt, halkeamat ja notkot, kerrostuu ja rikastuu mineraalimaahan. Jos ulosteiden kertyminen tyrehtyy, muutamassa vuodessa ravinteet synnyttävät rehevän kasvuston. Voimme jättää guanon keräämättä tai kerätä sen hyötykäyttöön. Joka tapauksessa se on merimetsojen suojelua puoltava peruste, vainon vastainen eikä sitä puoltava tekijä.

2000-luvulla pitäisi jo ymmärtää taistella rehevöittävien ihmistoimintojen muuttamiseksi eikä seurausten seurausten seurausten seurauksia vastaan (ihmistoiminta>rehevöityminen>kalakantojen kasvu>kalaa syövien eliölajien lisääntyminen, ruokailu ja ulostaminen, niitä syövien eliölajien lisääntyminen jne…).

Meren rehevöitymistä vastaan pitää ainakin 95-prosenttisesti yrittää taistella ennen merta. Toki mereltä voidaan siirtää ravinteita levittäviä kalakasvattamoja maalle puhdistamoilla varustetuiksi allaskasvattamoiksi. Toki mereen jo päätyneiden ravinteiden kiertoa voi hidastaa myös ehkäisemällä pohjaan jo kerrostuneiden ravinteiden mobilisoitumista rajoittamalla laiva- ja moottoriveneliikenteen nopeutta ja kaikenlaisia ruoppauksia. Samoin voidaan ravinteita pienissä määrissä nostaa maalle kaupallisen kalastuksen lisäksi myös ”poistokalastuksella”. Siitä joutuu yhteiskunta maksamaan yhtä paljon kuin ravinteiden poistaminen maksaisi puhdistuslaitoksissa. Pienessä määrin ravinteita voi nostaa myös keräämällä vesikasvillisuutta maalla käytettäväksi, mikä sekin maksaa. Myös pienessä mittakaavassa ravinteita voidaan saada vähenemään merimetsojen maalle tulevien ulosteiden mukana, mutta tästä ei tarvitse maksaa kuin maanomistajan sitä halutessa saaren kauppahintana tai rauhoituskorvauksena.

Kaikki nämä toimet vain hidastavat ravinteiden kiertoa, mutta kaikki ne on järkevää ottaa mukaan kymmenien muiden, jo maalla toteutettavien rehevöitymisen vähentämistoimien rinnalle.

Mitä tulee Saarisen ja Penttisen yritykseen vääntää väärälleen kirjoituksessani lainattuja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastoja, kehotan itse kutakin tutustumaan niihin suoraan tutkimuslaitoksen www-sivulta: merimetsokannan kasvun aikana kuhakanta ja kuhasaalis ovat kasvaneet voimakkaasti ja kuhan esiintymisalue laajentunut. Tilastot osoittavat, ettei vainoperusteena voi käyttää myöskään kalansyöntiä ammattikalastajilta. Jos voisi, Saarinen ja Penttinen saisivat vainota meitä kesäisiä kotitarvekalastajiakin. Meidän ongelmamme, heidän mainitsemaansa Suomen toiseksi suurinta yhdyskuntaa rannalta katsellessamme, on liian suuri kalasaalis.

Osmo Kivivuori

Kirjoitus julkaistu Vakka-Suomen Sanomissa 20.9.2012.

Suomen valtio maksaa kalastajalle 42 senttiä kilolta, kun tämä nostaa merestä särkikaloja ja niiden mukana fosforia (Helsingin Sanomat 22.7.) Lisää rahaa saaliista kalastaja saa kalojen hyödyntämisen ja markkinoinnin kehittymisen mukana.

Kalassa on fosforia lähes prosentti. Runsaan sadan kalatonnin eli yhden fosforitonnin poistaminen merestä särkikalan tehopyynnillä maksaa noin 50 000 €. Kustannus/hyötysuhde on samaa suuruusluokkaa kuin jätevesipuhdistamoilla, viemäriverkon laajennuksilla ja peltojen suojakaistoilla. Näin ollen kannatan yhdistetyn särkikalan poistokalastuksen ja ihmisravintokäytön valtiontukea.

Aikuinen merimetso painaa vajaat 3 kiloa ja syö vajaat puoli kiloa kalaa vuorokaudessa. Karkeasti arvioiden Suomen runsaat 17 000 merimetsoparia, lentoon saadut jälkeläiset, pesimättömät ja läpimuuttavat merimetsot syövät Suomessa yhteensä 3 miljoonaa kiloa kalaa eli 30 tonnia fosforia. Tämä merkitsee noin 1 500 000 €:n arvoista fosforinpoistoa joka vuosi. Näin ollen kannatan Suomen merimetsoyhdyskuntien (37 kpl) suojelua ostamalla valtiolle luonnonsuojelualueeksi tai perustamalla yksityismaan suojelualueeksi korvausta vastaan.

Tietenkin osa särkikalan tehopyynnillä ja merimetsojen kalanpyynnillä merestä nousevasta fosforista palaa sinne takaisin. Osa fosforista palaa mereen kalateollisuuden ja yhdyskuntien puhdistamojen läpi ja ohi. Poistokalastuksen, kalan käyttämisen ja puhdistuslaitosten kustannus/hyötysuhde meren tilan parantamisessa on kuitenkin hyvä. Merimetsojen kalaravinnon fosforista osa palaa mereen ulosteiden ja kuolleiden merimetsojen mukana. Kuitenkin oleellinen määrä fosforia kertyy ulosteiden mukana pesimäsaarille ja poistuu muuttavien merimetsojen mukana muualle Eurooppaan, missä merimetsojamme myös kuolee enemmän kuin Suomessa oloaikana. Vastaavan fosforitonnimäärän poistaminen Suomen merialueelta maksaisi poistokalastuksella tai puhdistuslaitoksilla satoja tuhansia euroja vuodessa. Merimetsojen kustannus/hyötysuhde meren tilan parantamisessa on siis hyvä.

Fosforin vähentäminen on erityisen tärkeää rehevöityneellä Saaristomerellä, jolla Suomen merimetsoista elelee neljännes tai viidennes. Kanta on kuitenkin täällä kääntynyt laskuun. Syynä on ollut muun muassa rikollinen merimetsojen vaino. Lintuja on pyritty vähentämään myös laillisia keinoja käyttäen. Sekä rikollisen että laillisen vainon perusteeksi on esitetty merimetsojen ulostavan pesäsaaret (alle 10 kpl) käyttökelvottomiksi ja syövän Saaristomerellä liian paljon ”arvo”kalaa.

Vaikka muutamat pesäsaaret ovat olleet puustoisia, niillä ei ole lainmukaisia hakkuu- tai rakennusmahdollisuuksia. Käytännössä niillä on ollut yleensä vain virkistyskäyttöä. Kun merimetsoyhdyskunta suojellaan, valtio maksaa omistajalle pesäsaaresta (ja niin sovittaessa myös lähivesialueesta) yksityismaan luonnonsuojelualueen rauhoituskorvauksen tai ostohinnan. Rauhoittaminen parantaa myös muun saaristolinnuston pesimämahdollisuuksia. Fosforipitoista ulostemassaa voidaan aika ajoin kerätä hyötykäyttöön.

Valtaosa merimetsojen saaliista Suomessa on särkikalaa, kivinilkkaa, kiiskeä ja ahventa. Silakkaa on saaliissa alle 10 prosenttia yksilöistä ja alle 5 prosenttia painosta, kuhaa 2 prosenttia yksilöistä ja 5 prosenttia painosta.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastojen mukaan ennen merimetsojen pesimistä 1981-1990 Saaristomeren ammattikalastajien siika-, ahven- ja kuhasaalis oli 2151 tonnia. Esiaikuisten merimetsoparvien asetuttua ja ensimmäisten pesiessä 1991-2000 saalis oli 6059 tonnia. 2001-2010 merimetsojen pesivä kanta nousi ja pysähtyi noin 4000 pariin ja ammattikalastajien siika-, ahven- ja ja kuhasaalis oli 5548 tonnia, siis runsaasti yli kaksinkertainen merimetsoja edeltäneeseen aikaan verrattuna. Merimetsojen 20-vuotisen ahminnan jälkeen 2011 ammattikalastajien kuhasaalis oli 176 tonnia, kun ennen merimetsoja 1980-luvulla vuosisaalis oli keskimäärin 92 tonnia. Kun samaan aikaan kalastajien määrä on vähentynyt, yksittäisen kalastajan kalansaalis on merimetsoaikana lisääntynyt vielä enemmän.

Kuten yleensä luonnossa, merimetsokin saa kiinni saalislajiensa heikkokuntoisinta osaa. Ainoa poikkeus on ihminen, jonka saalistusmenetelmät verottavat niin hirvi- kuin kalakannan parhaimmistoakin. Lokit, merikotkat ja merimetsot pitävät kalaston terveempänä. Sama vaikutus on tietysti myös kalaa syövillä kaloilla, joista osa, mm kuha ja ahven, syövät merkittävästi myös omaa lajiaan.

Merimetsot ja monet muut lajit syövät siivunsa siitä Saaristomeren rehevöitymisen ja samentumisen tuomasta kalamäärän lisäyksestä, josta ammattikalastajien kasvaneet kuhasaaliit ja särkikalan poistokalastus kertovat. Jos ammattikalastajat ja me kaikki haluamme kirkkaamman veden ja enemmän kirkkaan veden kalaa, jätämme merimetsot rauhassa tekemään hyödyllistä työtään ja kohdistamme käytännön toimintamme ja poliittiset vaikutuskeinomme oleellisiin kirkkauden vastavoimiin, peltojen, eläinteollisuuden, asutuksen, avohakkuiden, metsäojitusten, turveteollisuuden, laiva- ja moottoriveneliikenteen ja ruoppausten haittoihin.

Jos vahvaa vastustajaa välttäen käydään heikon kimppuun, puhutaan sijaistoiminnasta. Toivottavasti siihen ei enää ensi vuonna haeta eikä myönnetä poikkeuslupia. Minä muistan mieluummin aikaa, jolloin kalastajat, ympäristön ja luonnon suojelijat olivat yhdessä pysäyttämässä raskasmetalli- ja muita kemikaalipäästöjä taivaalle ja mereen, vaatimassa yhdyskuntien ja teollisuuslaitosten jätevesien puhdistusta, estämässä Kuusamon koskien ja vaelluskalajokien tuhoamista, kaatamassa Pyhäjärven vedenottohanketta jne. Ja saavutettiin tuloksia.

Osmo Kivivuori