Ilmastonmuutos on noussut suurimmaksi asiaksi politiikassa,
tiedotusvälineissä ja kansalaistoiminnassa. Paine oikeiden keinojen,
ratkaisujen ja päätösten valitsemiseen on valtava. Jotta valintamme eivät veisi
itseämme ja maailmaa ojasta allikkoon, on valintojen perustana ilmastonmuutoksen
rinnalla oltava myös muut yhtä totaaliset kehityskulut.
Kertolaskun Maapallon
ihmisten määrä kertaa ihmisen keskimääräinen kulutus tulo on jo vuosikymmeniä
ylittänyt maapallon kapasiteetin. Taloudellinen kasvu on pitkään perustunut ilmastomuutokseen,
uusiutumattomien luonnonvarojen kasvavaan käyttöön, uusiutuvien luonnonvarojen
uusiutumiskyvyn ylittämiseen ja koko muun elonkehän näivettämiseen, kansankielellä
varastamiseen, ryöstöön, riistoon. Kasvun vaikutukset ovat kasautuneet ja kasautumassa
edelleen: Ilmastomuutos, luonnonvarojen kuluttaminen ja elonkehän ehtyminen
vauhdittavat toisiaan.
Olemme ajaneet ja ajautuneet näin pitkälle, koska emme
tienneet, tai emme ymmärtäneet, vaikka tiesimme, taikka emme ole välittäneet,
vaikka tiesimme ja ymmärsimme.
MEDIA
Tietäminen, ymmärtäminen ja tahtominen edellyttävät
täsmällisiä, todellisuutta vastaavia käsitteitä. Käsitteidenkäytön perustan
valavat tiedotusvälineet. Ne eivät ole tehtävässään onnistuneet.
Svenska Dagbladetin uutispäällikkö Peter Alestig kertoo (SvD
26.5.2019), että ilmastojournalistit ovat epäonnistuneet, mutta myös tajunneet
epäonnistumisensa:
Yksi Euroopan laatulehdistä The Guardian ilmoitti toukokuussa,
ettei se enää kirjoita ilmastonmuutoksesta (climate change) eikä maapallon
lämpenemisestä (global warming). Ne eivät ole oikeita käsitteitä kuvamaan
miljoonien eliölajien hävittämistä sukupuuttoon, satojen miljoonien ihmisten
vesi- ja ruokavarantojen loppuun kuluttamista ja koralliriuttojemme tappamista.
The Guardian tekee saman käsitevalinnan kuin YK.n pääsihteeri Antonio Guterres,
Iso-Britannian ja Irlannin parlamentit, Se alkaa kirjoittaa ilmastomuutoksen
sijasta ”ilmastokriisistä”, ”ilmastohädästä” ja ”ilmastoromahduksesta”,
maapallon lämpenemisen asemasta maapallon ”kuumennuksesta”, ilmastoskeptikkojen
asemasta ”ilmastotutkimuksen kieltäjistä”.
Alestig toki näkee, ettei käsitteiden selventäminen riitä,
ellei sanomaa pystytä muutoin tuomaan lukijan ja hänen läheistensä lähelle ja
iholle. Ensimmäiseksi ilmastotutkimuksen on opittava ilmaisemaan
tutkimustulokset ja johtopäätökset niin, että sekä journalistit että päättäjät
pystyvät ne ymmärtämään ja oikein välittämään lukijoille ja kuulijoille,
kansalaisille ja äänestäjille.
SUBJEKTIN NIMI JA KÄSITE
Maapallon kuumentamisen, luonnonvarojen riistämisen ja
elonkehän näivettämisen pysäyttäminen vaativat nopeasti valtavan määrän
toimenpiteitä, jotka pitää laittaa tärkeys- ja kiireellisyysjärjestykseen ja
aloittaa heti.
Parhaimpia ovat toimet, jotka välittömästi edistävät kaikkia
kolmea tavoitetta ja joiden välittömälle aloittamiselle ei ole rakenteellisia,
laillisia tai taloudellisia esteitä. Näin ollen nopeimmin toimeen pystyvät
tarttumaan ihmiset, joilla ylipäätään on taloudellisesti mahdollista tehdä
valintoja niin hankinnoissa kuin palveluissa. Siis ihmiset, jotka eivät ole
köyhiä – siis myös useimmat suomalaiset. Toivottuja tuloksia ihmiset edistävät
sitä paremmin, mitä pätevämpää tietoa tiedotusvälineet antavat kaikkien
toimintojen sekä tavaroiden ja palvelusten käytön vaikutuksista maapallon
kuumentamiseen, luonnonvarojen riistämiseen ja elonkehän näivettämiseen.
Ihmisten valintojen vauhdittamiseksi tiedotusvälineiden ja
toimittajien tulee uudelleen arvioida käyttämiensä käsitteiden oikeellisuutta
ja mentaalisia vaikutuksia:
Kuluttajansuojalainsäädäntö
oli aikanaan suuri edistysaskel. mutta se oikeastaan nimittelee ihmisen
järjettömäksi subjektiksi. Eihän kukaan halua kuluttaa hyviä kenkiään, vaan
käyttää niitä, kävellä niillä ja pitää ne kunnossa. Kukaan ei halua kuluttaa
asuntoaan, vaan käyttää sitä ja jopa parannella sen käyttö- ja vaihtoarvoa. Masentava,
negatiivinen, apaattinen subjekti muutettakoon piristäväksi, positiiviseksi,
aktiiviseksi subjektiksi, siis täsmällisemmäksi, asiallisestikin oikeaksi. Kuluttajan
käsite on korvattava käyttäjän
käsitteellä, kuluttajansuoja käyttäjänsuojalla, kuluttajansuojasäännösten
tilalle käyttäjänsuojasäännökset.
Käsitteen nimeämisen täsmällisyys vaikuttaa ihmisen
itseymmärrykseen: Kun lakkaa mieltämästä itsensä kuluttajaksi ja, päinvastoin,
sisäistää olevansa käyttäjä, suhtautuminen tavaroihin ja palveluksiin ja niiden
tuottajiin muuttuu. Muuttuneet odotukset ja vaatimukset vaikuttavat näihin sekä
suoraan markkinaehtoisesti että nopeasti myös käyttäjänsuojalainsäädännön
muutosten kautta. Käyttäjä ja enenevästi myös äänestäjä vaatii kestäviä,
pitkään käyttökelpoisia tavaroita ja pitkävaikutteisia palveluja. Ne torjuvat
ilmastokriisiä, säästävät elonkehää, vähentävät luonnonvarojen riistoa ja
keventävät käyttäjänsä ekologista selkäreppua.
Palvelukset, tavarat, rakennukset, kiinteistöt, maa- ja
vesialueet on sisäistettävä taloudessa niin kuin alun perin talous oli
talonpitoa. Käyttöarvon ja -ajan, pääoman ylläpitäminen ja parantaminen tehtyä
tuhlaamatta pitää on talouden pääasia. Käyttäjä nostaa käytön lisäyksellä tehdyn
työn arvoa, käyttökelpoista ja kestävää tekevän arvoa, nostaa ihmisen arvon
vaihtoarvon alta.
VALTA KÄSITTEEN VALTAAN
Vaikeampaa on korjata jotain toimialaa, sen toimintaa ja
toimijoita koskevia käsitteitä, joilla on ehkä pitkä, alun perin ymmärrettävä
perinne ja itsearvostus, vaikka toimet ovat muuttuneet suorastaan alkuperäisten
vastakohdiksi.
Metsänhoidon käsite
on sopinut kuvaamaan niiden metsänomistajien toimintaa, jotka ehkä vielä ennen
toista maailmansotaa ymmärsivät antaa metsän hoitaa itse itseään saman verran,
kuin omistaja katsoi voivansa metsää tarpeidensa mukaan käyttää pääomaa
syömättä. Siinä mielessä metsätalouskin kävi täsmällisestä käsitteestä.
Vuoden 1928 yksityismetsälain ja varsinkin vuoden 1948 ”harsintajulkilausuman”
eskaloiman metsäfasismin myötä Suomen metsänhoidon ainoaksi kriteeriksi nostettiin
metsien puukuutiomäärien ja hakkuiden kuutiomäärien kasvu. Metsärasismilla
syrjäytettiin kaikki muu metsän sisältö: luonnon monimuotoisuus, vaikutukset ja
käyttömuodot. Päämääräksi komennettiin yhden lajin puupellot, ”Lopullinen
ratkaisu” rahaksi muuttamiseen.
Toiminta ei siis ole ollut metsän hoitoa vaan hävittämistä,
muuttamista puupelloksi. Tämän vuoksi voisi erehtyä esittämään metsänhoidon
käsitteen korvaamista puunhoidon käsitteellä.
Puunhoito olisi nykytoiminnalle kuitenkin yhtä valheellinen
käsite kuin metsänhoito. Metsänhoito on pyrkinyt lisäämään hakattavaa
puukuutiomäärää hävittämällä metsät ja perustamalla tilalle puupellot.
Metsänhoito on romahduttanut puun laadun suhteessa puun arvokkaimpiin,
kestävimpiin käyttömuotoihin, rakentamiseen, huonekaluihin ja muihin puisiin
käyttötavaroihin. Ne edellyttävät puun kasvamista nimenomaan luonnonmukaisen hitaasti
ja, pienempiä kasvukuutiomääriä/hehtaari.
Suomessa ei siis harjoiteta metsänhoitoa eikä edes
puunhoitoa.
Koska toiminnan ylivoimainen kriteeri 1900-luvun puolivälistä
on ollut puusta valmistetun sellun määrä ja laatu, voisi olla täsmällisintä
korvata nykyinen metsänhoidon käsite sellunhoidon
käsitteellä. Tosin puukemiallisen tuotannon tuntemukseni ei riitä varmuuteen
siitä, onko nykyinen metsänhoito edes tehokasta sellunhoitoa.
1900-luvun jälkipuoliskon opinkappaleita noudattavien metsänhoitajien
ammattinimikkeet voisi siis muuttaa sellunhoitajiksi. Muutoksen vaihtoehto voisi
olla uudelleenkoulutus, ekologisesti kestävän metsäelonkehän ja metsänkäytön
ammatillinen koulutussektori, josta siirtymävaiheen jälkeen alkaisi valmistua –
metsänhoitajia.
MIELIKUVAVALHE – KÄSITEVALHE
Ostin 1999 satavuotiaan kalastajatorpan Turun saaristossa. Sieltä
oli ollut kauppoihin tuntien matka, merellä ehkä kelirikko tai myrsky. Kaikki
rakennukset olivat varmuuden vuoksi täynnä kaikkea. Oli lähes kymmenen kouraan
sopivaa, kaarevaa, maasta poimittua tai puusta otettua, 40-60 -senttistä, kuoretonta
tai kuorittua oksanpätkää. Niiden molemmat päät (parissa kaksihaaraisessa kolme
päätä) oli sahattu samaan tasoon, johon paksuimmissa oli poratut reiät oksanpätkän
kaarevuuden säteen suunnassa. Katajasta oli veistetty reikien paksuisia (ohuempia
reiättömiä oksanpätkiä varten L-muotoisia) tikkuja. Keräilijä tarvitsi havaintokyvyn, sahan,
poran, puukon ja viisitoista minuuttia työtä työstääkseen valmiin puuovenkahvan.
Kahvan saattoi kiinnittää jatkamalla reikiä oveen ja lyömällä katajatikut paikalleen,
ja käyttöikä kesti kymmeniä vuosia. Loppuun käytettynä kahva sopii polttopuuksi
tai takaisin metsään.
Muistin jollain kaupunkiovella tarttuneeni ovenkahvaan,
jossa paksu läpikuultava värillinen työntöosa oli metallikiinnikkeillä kiinni
metallisessa jalopuupäällysteisessä vedinraudassa, jonka kiinnikeraudat oli
ruuvattu oveen neljällä ruuvilla. Kahvan tekemiseen oli tarvittu useamman eri
metallin kaivoksia, rikastamoa, valimoa, pintakäsittelyä, metallintyöstöä,
muovituotannon vastaavia vaiheita, jalopuupäällysteen hankintaa, työstöä,
pintakäsittelyä ja liimaamista, useita raskaan ja kevyemmän kuljetuksen
vaiheita, kiinnike- ja ruuvituotantoa….
Nykyisen talousvallan terminologiassa jalostusaste on sitä korkeampi, mitä pitemmälle raaka-aine jalostetaan,
mitä monimutkaisemmin tuote tehdään, mitä enemmän erilaisia työvaiheita ja
osaamista ja erilaisia laitteita tarvitaan. Tiedotusvälineet ja toimittajat
ovat nielleet valtaa pitävien jalostusasteen käsitteen. ”Jalostusaste” ja
”korkea” määrittävät käsitteelle erittäin positiivisen varauksen: on tutkimusta
ja teknologiaa. Siten ensin mainitun ovenkahvan jalostusaste on alhainen,
jälkimmäisen ovenkahvan jalostusaste on korkea.
Ilmastokriisi, elonkehän ehtyminen ja luonnonvarojen
väheneminen pakottavat kuitenkin tämänkin käsitteen uudelleenmäärittämiseen,
jotta ”jaloutta” tai ”korkeutta” voitaisiin ylipäätään käyttää sopusoinnussa niiden
positiiviseen arvovaraukseen.
Olkoon jalostusaste sitä korkeampi eli parempi, mitä
vähemmän työtä, muuta energiaa ja raaka-aineita käyttötarkoitukseensa hyvän
tuotteen tekemiseen tarvitaan.
Olkoon jalostusaste sitä matalampi eli huonompi, mitä
enemmän työtä, muuta energiaa ja raaka-aineita tuotteen tekemiseen vaaditaan. Siis
kunnianpalautus kansanviisaudelle ”Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee
vähemmällä” ja ekonomistien oppikirjaan alkulauseeksi.
Muista talouselämän vallanpitäjien positiivisiksi hokemista
käsitteistä kasvu, bruttokansantuote,
tehokkuus jne. ovat jo monen kirjan ja kirjoituksen todistamalla tavalla
kestämättömiä, suorastaan maapallon kuumentamisen, elonkehän näivettämisen ja
luonnonvarojen riistämisen peruskäsitteitä.
MAANKÄYTTÖHUIJAUS
Myös ympäristöömme ja maankäytön suunnitteluun on pesiytynyt
käsittein ja kuvin
tapahtuvaa mielikuvahuijausta ja suoranaisia valhekäsitteitä,
joita tiedotusvälineet ja jopa viranomaiset papukaijoina toistavat.
Laki vaatii, että ”Kaavoitettavalla alueella tai sen
lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen
soveltuvia alueita”. Kun Wikipedian puistossa voi olla myös leikkikenttä, ei
ole vielä kovin epärehellistä journalismia puhua leikkipuistosta ainakaan, jos
leikkikalusteiden ympärillä on istutuksia, nurmikkoa ja puustoa tai peräti
luontoa. Huvipuisto-käsitteen pitäisi jo kilautella kriittisiä kelloja eikä
Linnanmäen huvittelubisneksen aluetta sovi nimittää eikä kaavoittaa puistoksi. Kun
kaupunkeihin ja muihinkin taajamiin on alkanut ilmestyä tiedepuistoja,
teknologiapuistoja, yrityspuistoja, teollisuuspuistoja ym, tiedotusvälineiden
olisi pitänyt kieltäytyä toistamasta käsitevalheita eikä olla hämärtämässä lain
ja asukkaiden vaatimusta ”riittävistä puistoista”. Sen sijaan rehellinen media uutisoi
täsmällisesti tiede-, teknologia-, yritys-, teollisuus- ym. -keskuksista,
-kortteleista, -kampuksista ja -alueista.
Sanan Puisto kantasana lienee Puu. Wikipedian mukaan ”Puisto
on avoin tai puoliavoin hoidettu viheralue kaupunkirakenteen keskellä.” Niinhän
ihmisetkin näihin päiviin asti ovat käsittäneet.
Käsitevalheiden taustaksi Wikipedia esittää suomettumista: englanninkielen
vaikutuksia, park -perustaisia yhdyssanoja. Ehkäpä seuraavaksi ajaudumme ajopuullamme
pysäköintipuistoihin (parking lots)….
Se ei olisi yliampuva ennuste:
Lahden seudulla on vireillä Ympäristövaikutusten arviointia
koskevan lain mukainen YVA -prosessi Kierrätyspuiston
sijoittamiseksi. Alueelle esitetään vuosittain saapuvaksi
max 740 000 tonnia jätteitä, joista 500 000 tonnia jatkaisi jossakin
muodossa pois alueelta ja 240 000 tonnia loppusijoitettaisiin alueelle,
mukaan lukien kaikki 40 000 tonnia vaarallista jätettä. Toisin sanoen:
Kymmenen vuoden kuluessa alueelle kertyisi 2 400 000 tonnin
kaatopaikka, josta 400 000 tonnia olisi vaarallista jätettä. Lisäksi
alueella olisi jatkuvasti varastoituna max 315 000 tonnia jätettä, josta
15 000 tonnia vaarallista jätettä. Lisäksi alueella olisi jatkuvasti
varastoituna max 100 000 tonnia metsätähteitä ym. energiajakeita sekä max
50 000 tonnia huoltovarmuuspolttoainetta, esim. kivihiiltä. 10
toimintavuoden jälkeen olisi paikalla max 2 865 000 tonnia jätettä ja
”energia- ja huoltovarmuusjakeita”, mistä lähes puoli miljoonaa tonnia
vaarallista. Lisäksi alueelle sijoittuisi tarkemmin määrittelemätön määrä
jätteiden kierrätyksen ja uudelleenkäytön tuotantolaitoksia, jotka tuovat
mukanaan myös muiden tarvittavien raaka-aineiden ja kemikaalien kuljetusta, säilytystä,
käyttöä ja jätteidensyntyä.
Tällaista hanketta siis kaupitellaan nimikkeellä
Kierrätyspuisto, valehdellaan ihmisiä luulemaan, että kysymyksessä on jotain
muuta kuin valtava jätteenkäsittely- ja kaatopaikka-alue.
FAKTANTARKISTUKSEN RINNALLE KÄSITTEIDENTARKISTUS
Ilmaston kuumentamisen, luonnonvarojen ryöstämisen ja
elonkehän näivettämisen pysäyttäminen edellyttävät tietämistä, ymmärtämistä ja
tahtomista, joiden perustana tarvitaan täsmällisiä, todellisuutta vastaavia
käsitteitä. Suomen tiedotusvälineiden on The Guardianin tavoin ryhdistäydyttävä
mielikuvahuijauksia ja käsitevalheita vastaan.