Syksyllä 2022, aloin kirjoittaa yhteenvetoa Suomen tiedotusvälineiden osallisuudesta ydinvoimavaltakeskittymän pyrkimykseen kasvattaa valtaansa rakentamalla uusia ydinvoimaloita. Erityisesti oli tarkoitus käsitellä pyrkimyksen kohdistamista Vihreisiin, liikkeeseen ja puolueeseen, joiden perustuksissa kaikkialla maailmassa oli ydinvoiman ja ydinaseiden torjuminen.

SISÄLLYS:

Sattumia
Ydinvoiman valta mediaan
Ydinvoiman valta puolueisiin
Ydinvoimavalta keskittyi Vihreisiin
Suomen median tietoinen tietämättömyys, esimerkki
Jatkuu…

Sattumia

Lähdeaineiston määrä, aiheelle oleelliset muutokset maailmassa ja Suomessa hidastivat onnekseni kirjoittamista niin, että ehdin saada luettavakseni vielä kaksi kirjaa:

Timo Kaunisto, VAIKEA VIHREYS, Keskustapuolueen ympäristöpolitiikka 1968 – 1987,  väitöskirja, Itä-Suomen yliopisto, 2023, 401 sivua.

Kaunisto toimi mm. Keskustan kansanedustaja (2007-2011) ja varapuheenjohtaja (2010-2012).

Kauniston väitöskirja ansaitsee tuon ajan ja seuranneiden vuosikymmenien ympäristöteemoissa eläneen laajemmankin tarkastelun. Aiheeni kannalta annan lukijalle vinkin googlattavaksi: Eduskunta.fi, Täysistunnon pöytäkirja 52/2010 vp, Timo Kaunisto /kesk.

Väitöskirjan asiakirja- ja haastatteluaineisto osoittaa, miten ja miksi keskustapuolueen kielteinen kanta ydinvoiman rakentamiseen muutettiin myönteiseksi. Jo päätetyn väitöstilaisuuden lykkääntyminen viime hetkellä yliopiston toimesta olisi pitänyt olla tiedotusvälineille herätyskellon soitto tarttua kirjan säteilyarkaan todistukseen. Väitöskirjan uutisointi törmäsi mediamme ydinenergia – itsesensuurin muuriin siinä missä Nuorisosäätiön vaalirahoitus- ja lautakasa- uutistulva velloi ilman patoa.

Serhii Plokhy, TSERNOBYL, ydinkatastrofin historia (alkup. 2018), Otava 2020, 440 sivua.

– Plokhy on Harvardin yliopiston professori, historiantutkija, jota pidetään maailman johtavana Ukrainan historian asiantuntijana.

Suomalainen kirjakauppa esittelee kirjan ”Hyytäväksi kuvaukseksi ihmisistä katastrofin keskellä”:

”Ukrainan neuvostotasavallassa tapahtui 26.4.1986 historian vakavin ydinvoimaonnettomuus, ja radioaktiivisen laskeuman leviämistä seurattiin pelonsekaisin tuntein ympäri Eurooppaa. Kirjassa kuvataan Tšernobylin tragedia sen kokeneiden palo- ja tiedemiesten, insinöörien, työläisten, sotilaiden ja valtiojohtajien kautta. Tuloksena on mestarillinen ja palkittu historiateos, joka avaa näkymän neuvostojärjestelmän mätään ytimeen.”

Mainosteksti vesittää mestarillisen ja palkitun teoksen näkymäksi vain neuvostojärjestelmään. Täsmälliselle lukija teos avaa näkymän ylikansallisen ydinvoima- ja ydinasejärjestelmän mätään ytimeen, räjäyttämässä ensin vanhan Neuvostoliiton ja sitten rakentamassa tilalle lännen ja IAEA:n auktoriteetilla uuden Venäjän mädän ytimen. Samalla teos muistuttaa, että Ukrainan itsenäistyminen ja Maidanin voitto olivat Ukrainan ydinvoiman ja -aseiden vastaisen Vihreän liikkeen aikaansaannos, liikkeen, jonka länsi ja Ukrainan omat oligarkit sitten pettivät.

Oletteko lukeneet tiedotusvälineistä näiden kirjojen näistä asioista? Todennäköisesti ette.

Hiljattain esitin koulutetuille, tiedotusvälineitä jo 1900-luvun jälkipuoliskolla seuranneille eläkeläisille kaksi kysymystä, vastaus ”kädennostona”:

1. Kuka on ja mistä on saanut maineensa Rachel Carson?
2. Kuka on ja mistä on saanut maineensa Helen Caldicott?

Yleissivistyneet eläkeläiset tunsivat Rachel Carsonin ja ”Äänettömän kevään” sanoman. He eivät tunteneet Helen Caldicottia eivätkä hänen elämäntyötään. Luultavasti sama tietämysero ulottuu koko Suomen väestöön. Mitä tämä tietämysero kertoo Suomen tiedotusvälineiden linjasta?

Rachel Carson ja ”Äänetön kevät” ovat olleet 1960-luvulta alkaen oikeutetusti Suomen median ympäristöuutisoinnin kestoviittauksia, vaikka torjunta-aine- ja ympäristömyrkkyteollisuus käyttivät suuren raha- ja vaikutusvaltansa hänen työnsä mitätöimiseksi. Vuonna 1980 Yhdysvaltain presidentti myönsi postuumisti valtion korkeimman siviilikunniamerkin, ”Presidential Medal for Freedom”, Rachel Carsonille.

Helen Caldicott, 85v, on ollut yli 50 vuotta lähes näkymätön Suomen medialle. Koska hänen massiivinen elämäntyönsä ja koko ihmiskuntaa koskevat saavutuksensa eivät ole sopineet Suomen tiedotusvallan kerrottavaksi, tiivistän googlaamalla, mitä suomalaisilta on pimitetty:

Hän on 21 yliopiston kunniatohtori, Nobel-palkinnon saajan Linus Paulingin nimeämä Nobel-palkinnon saaja järjestöineen (International Physicians for the Prevention of Nuclear War).

Hän on australialainen lääkäri, kirjailija, ydinenergian ja ydinaseiden vastustaja. Hän perusti useita yhdistyksiä, jotka vastustivat ydinvoiman käyttöä, köyhdytettyä uraania sisältävien ammusten ja ydinaseiden tuottamista ja käyttöä.1970-luvulla hän nousi tunnetuksi Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Pohjois-Amerikassa, kun hän puhui säteilyn terveyshaitoista lastenlääkärin näkökulmasta. Osoittaen, missä määrin radioaktiivista laskeumaa oli jo ruoassa ja vedessä, Caldicott pyysi tutkijoita, sanomalehtien toimittajia ja suurta yleisöä vastustamaan ydinkokeita demonstroimalla ja boikotoimalla ranskalaisia ​​tuotteita. Hänen varhaisiin saavutuksiinsa kuului Australian valtion vakuuttaminen haastamaan Ranskan oikeuteen sen ydinkokeista Tyynellämerellä vuosina 1971 ja 1972, mikä lopetti tämän käytännön. Hän ilmoitti myös Australian ammattiliitoille uraanin louhinnan lääketieteellisistä ja sotilaallisista vaaroista, mikä johti uraanin louhinnan ja viennin kieltoon kolmeksi vuodeksi. Tällainen toiminta vaikutti ydinkokeita vastustaneen työväenpuolueen vuoden 1972 vaalivoittoon.

Caldicottin yritykset kieltää uraanin vienti Australiasta epäonnistuivat lopulta. Vuonna 1975 Caldicott perheineen muutti Yhdysvaltoihin. Siellä hän julkaisi kirjan Ydinhulluus: mitä voit tehdä! (1978). Hän piti lukuisia julkisia luentoja ja esiintyi televisiossa. Vuonna 1978 Caldicott elvytti Physicians for Social Responsibility – järjestön ja suuntasi sen uudelleen ydinvoiman aiheuttamiin terveysriskeihin. Hän perusti Washington DC:n lobbausryhmän, Women’s Action for Nuclear Disarmament. Caldicottin näkemykset ydinteollisuudesta esiteltiin vuoden 1982 elokuvassa Jos rakastat tätä planeettaa, jonka on tuottanut Kanadan kansallinen elokuvalautakunta. Vaikka se voitti Oscar-palkinnon, Yhdysvaltain oikeusministeriö julisti elokuvan poliittiseksi propagandaksi ja vahti sen levitystä. Vuonna 1984 Caldicott julkaisi kirjan Missile Envy: The Arms Race and Nuclear War. Seuraava kirja, If You Love This Planet: A Plan to Heal the Earth (1992), käsittelee laajempia ympäristökysymyksiä. Myöhempiä kirjoja olivat The New Nuclear Danger: George W. Bushin Military-Industrial Complex (2002) ja Crisis Without End: Fukushiman ydinkatastrofin lääketieteelliset ja ekologiset seuraukset (2014).

Carsonin ja Caldicottin elämäntyöt ovat haastaneet maailman suurimpiin kuuluvia rahan ja vallan keskittymiä. Torjunta-aine- ja myrkkyteollisuuden ei ole enää kannattanut mediassa kiistää yli 50 vuotta sitten kuolleen Carsonin näyttöä. Ydinase- ja -energiavaltakeskittymälle Caldicottin elämäntyön näkyvyys olisi edelleen uhka vallan ylläpitämiselle ja kasvattamiselle, siitä median on siis syytä vaieta.

Helen Caldicottin ensimmäinen suomeksi käännetty ydinvoimaa koskeva kirja 1970-luvulla vakuutti minut siitä, minkä Serhii Plokhyn ”Tsernobyl, ydinkatastrofin historia” 40 vuotta myöhemmin taas kerran vahvisti: Rauhanomaista turvallista ydinvoimaa ei ole, ei ole tulossa eikä ole tiedossa.

Suomen median viidenkymmenen vuoden hiljaisuus Helen Caldicottin työstä sekä viime vuosien hiljaisuus Timo Kauniston väitöskirjasta ja Serhii Plokhyn Tsernobyl-historiasta voivat olla joko erillisiä sattumia tai samaa sattumaa, median itsesensuuria.

Ydinvoiman valta mediaan

Euroopassa tiedotusvälineet ovat kaksi vuotta kauhistelleet, miten Putin on saanut venäläiset tukemaan hyökkäystä Ukrainaan. Uutisoidaan, että venäläiset tukevat, koska Venäjän tiedotusvälineet toistavat yhtä totuutta: Naton tukemat natsit sortavat venäläisiä Ukrainassa, joka kuuluu Venäjälle!

Suomessa tiedotusvälineet eivät kauhistele, miten suomalaisia ajetaan tukemaan ydinvoimaa. Tiedotusvälineet eivät ole nähneet itseään toistamassa yhtä totuutta: Ydinvoimaa energiakriisin ratkaisuksi ja ilmastokatastrofin torjuntana.

Tiedotusvälineemme ovat jo vuosikymmeniä toistaneet, että energiakriisin syynä ja ilmastokriisin torjumisen esteenä on Saksan energiakäännös (Energiewende) ja ydinvoimaloiden sulkeminen.

Tiedotusvälineemme eivät kerro, että 2000-luvulla useimmissa Euroopan maissa on Saksan tavoin päätetty olla rakentamatta yhtään ydinvoimalaa ja/tai päätetty sulkea ydinvoimaloita. Tiedotusvälineemme eivät kerro näiden demokraattisten Euroopan valtioiden päätösten perusteluja.

Tiedotusvälineemme eivät ole enää vuosikymmeniin kertoneet, miksi Suomen kansan enemmistö ja vihreä liike ovat vastustaneet ydinvoimaa. Vain ydinvoimavallan aiheuttamat säröt vihreässä liikkeessä ovat olleet uutisoinnin arvoisia. Suomen tiedotusvälineiden yhdensuuntaisen mielipidemuokkauksen ja sitä kyseenalaistavan tiedon salaamisen myötä ydinvoiman hyväksyminen, oikeammin sietäminen, onkin lisääntynyt.

Suomen tiedotusvälineet ovat toimineet Tsernobyl-vuoden 1986 jälkeen ydinvoimavallan tukena yhtä johdon- ja yhdenmukaisesti kuin Venäjän tiedotusvälineet Putinin vallan tukena, ydinvoimavaltaa sekin.

Suorasta välilliseen vaikuttamiseen

1970-luvun lopusta alkaen eduskuntavaalien alla ainakin merkittäviksi ääntenkerääjiksi etukäteen arvioidut ehdokkaat saivat energia-alan suurilta toimijoilta huolella suunniteltua ja laadukkaasti painettua ydinvoima-manipulaatiota, eivätkä sen tiedotusvälineissä vuosikymmenestä toiseen jatkuneelta kertauskurssilta ole välttyneet myöskään kansa eivätkä valitut kansanedustajat.

Ennen ja jälkeen vuosituhannen vaihteen ydinvoimavallan tiedotushegemonia oli massiivinen: Journalistiliiton julkaisema Journalisti-lehti lähetti toukokuussa 2010 81:lle suomalaislehden ja muun tiedotusvälineen päätoimittajalle kyselyn mielipiteestä lisäydinvoiman rakentamiseen (Journalisti.fi 10/2010). Vastanneista 33 päätoimittajasta 19 kertoi edustamansa viestimen virallisesti kannattavan lisäydinvoiman rakentamista. Yksikään päätoimittaja ei kertonut viestimensä olevan virallisesti lisäydinvoimaa vastaan. 14 päätoimittajaa ilmoitti, ettei virallista kantaa ole suuntaan eikä toiseen. Peräti 48 päätoimittajaa pidättyi vastaamasta ammattilehtensä kyselyyn.

Henkilökohtaisestikin päätoimittajat olivat lisäydinvoiman kannalla: sitä kannatti 22 päätoimittajaa 33 vastanneesta. Vastustajia oli kuusi. Voima-lehden päätoimittaja totesi, että ”jätämme ydinvoimaa puolustavien juttujen julkaisemisen muille”. Vihreän Langan päätoimittaja kertoi, että ”lehden tärkein rahoittaja Vihreän Liitto vastustaa ydinvoiman lisärakentamista, mutta lehdessä on mahdollista esittää muunkinlaisia näkemyksiä ja on esitettykin”.

Päätoimittajat oli valittu tehtäviinsä vuosikymmeninä, joiden aikana mielipidekyselyjen mukaan selvä enemmistö suomalaisista vastusti lisäydinvoiman rakentamista. Kuitenkin tiedotusvälineiden omistajat olivat löytäneet päätoimittajiksi ydinvoiman kannattajia paljon yli tilastollisen todennäköisyyden. Valituilla päätoimittajilla oli tietenkin mahdollisuus käyttää samoja valintakriteerejä valitessaan alaisiaan toimittajia.

Aihe oli niin arka, ettei suurin osa päätoimittajista (48/81) vastannut journalistiliiton kyselyyn ollenkaan. Vastauksen saattoi toki päätellä suoraan näiden tiedotusvälineiden ydinvoimauutisoinnista.

Noin kaksi kolmesta päätoimittajasta kertoi olleensa ydinvoimaa koskevan tiedotuksen, lobbauksenkin, kohteena. Päätoimittajien mainintoja olivat yhtiön kahvit, yhtiön lounaat, kaikkien kolmen lupaa hakeneen yhtiön lobbaus ja Fennovoiman tarjoama lobbausillallinen. Ydinvoiman vastustajienkin lobbauksen joku päätoimittaja mainitsi: sähköposteja.

Päätoimittajat eivät Journalisti-lehden selostuksen mukaan nähneet lobbausta ongelmana. Kyselyvastauksensa tyylilajia avaamatta Vihreän Langan päätoimittaja mainitsee saaneensa Fennovoiman illallisella kiinnostavaa informaatiota ja erinomaista ruokaa. ”Ydinvoimayhtiöt olivat myös ystävällisiä ja lähettivät meille ison pussillisen kyniään, kun halusimme niitä lobbausta käsittelevän jutun kuvitukseksi. Niitä riitti koko toimitukselle.” Tuskinpa muutkaan tiedotusvälineet ovat jääneet ilman antia.

Journalisti-lehden mielipidekysely-uutiseensa tekemä otsikko oli selkeä:              

                                            MEDIA KANNATTAA YDINVOIMAA

En ole selvittänyt, syntyikö kyselytulosten perusteella tuolloin keskustelua Suomen tiedotusvälineiden päätoimittajavalintojen kriteereistä. Tiedotusvallan käyttö ydinvoiman tueksi ei ainakaan ole askarruttanut tiedotusvälineitä, eikä juuri niiden akateemista tutkimustakaan. Nopealla googlauksella löysin aiheesta yhden pro gradun (Pyry Saloranta, Itä-Suomen Yliopisto 2019). Sen kohteena oli Suomen Kuvalehden suhtautuminen ydinvoimaan vuosikymmenien kuluessa. Jopa arvostetun viikkolehden linja voi määräytyä vahvimman vallan ohjaksissa, Helsingin Sanomista ja muista mainostuloista elävistä päivälehdistä puhumattakaan. Toki Suomen Kuvalehdessä todettiin olleen myös yksi ydinvoimakriittinen päätoimittaja – hetken aikaa.

Massiivinen avoin suora vaikuttaminen ei kuitenkaan ollut riittävän vakuuttavaa. Suomalaisten enemmistö vastusti ydinvoiman rakentamista edelleen 2000-luvullakin. Rakentamiselle esitetyt perustelut hävisivät rakentamisen vastustajien perusteluille. Ydinvoima- ja tiedotusvallan oli vaihdettava strategiaa.

Kansan käännyttäminen ydinenergian rakentamisen tueksi ydinvoimasta hyötyvien itse tiedotusvälineiden avulla toteuttamalla markkinoinnilla voi johtaa kuolemansuudelmaan. Niin kävi Fennovoiman ydinvoimalalle. Viime vuosikymmeninä ydinvoiman käytön ja rakentamisen markkinointia ei enää ole jätetty voimayhtiöiden, ydinenergian ja -aseiden ammattilaisten, ydinfyysikkojen, Säteilyturvakeskuksen, valtiovallan tai suurteollisuuden palkollisten varaan. Puolueiden ja median kautta vaikuttaminen on ollut tehokkaampaa – ja helpompaa.

Ydinvoiman valta puolueisiin

Ydinvoimavallan lobbaus puolueisiin oli 1970-1980 -luvuilla toisaalta suoraviivaista, toisaalta hienovaraista vaikuttamista median kautta. Toimin SDP:ssä aktiivisesti 1970 -1984, vuoden 1986 lopusta alkaen Vihreissä. Muiden puolueiden lobbauksesta näkemykseni perustuu pääasiassa tiedotusvälineiden antiin, Keskustapuolueen osalta Kauniston väitöskirjan vahvistamana.

Sosialidemokraattisen puolueen energiapoliittinen ohjelma 1974 oli ydinenergiamyönteinen.

SDP:n Varsinais-Suomen piirissä tulin valituksi Espoon 1978, Porin 1981 ja Lahden 1984 puoluekokouksiin. Tein Poriin valitulle puoluekokousedustajaryhmälle muutosesityksen puoluetoimikunnan ehdotukseen energiapoliittiseksi ohjelmaksi. Puoluekokousedustajien ryhmä asettui tukemaan ehdotustani, mutta ydinvoima-kohtaan oli mielipide-eroja: Piiritoimitsija Esko Salosen allekirjoittaman ryhmäkokousmuistion 26.5.1981 mukaan paikalla oli 30 puoluekokousedustajasta 27. Puoluekokousasiakirjojen käsittelyn kohdassa 3a) Energia- ja elinkeinopoliittinen valiokunta on kirjattu:

”Osmo Kivivuori esitteli valiokuntaryhmän kirjallisen muutosesityksen Energiapoliittiseksi ohjelmaksi. Kts. liite. Keskustelussa otettiin voimakkaasti kantaa suhtautumisesta ydinvoiman käyttöön energialähteenä. Suoritetussa mielipidetiedustelussa ryhmän niukka enemmistö oli ydinvoimasta luopumisen kannalla. Sen sijaan uusien ydinvoimaloiden rakentamiseen ja suunnitteluun ryhmä suhtautui yksimielisen kielteisesti.”

Puoluekokouksen alkaessa oli tiedossa, että useissa muissakin puolueen piireissä oltiin samalla kannalla (muistaakseni mm. Pohjois-Karjala, Arbetarförbundet, Keski-Suomi). Energiapoliittista ohjelmaa käsiteltiin ensin energia- ja elinkeinopoliittisessa valiokunnassa. Tauolla kokouspaikan suuressa aulassa satuin kuuloetäisyydelle, kun puoluesihteeri Ulf Sundqvist – minua huomaamatta – piti käskynjakoa noin kymmenelle käskyläiselle; puolueen työntekijöitä ja valiokunnan työskentelyyn osallistuvia miehiä, ei naisia. Sanoma oli tämä: Energiapoliittiseen ohjelmaan saa ottaa vapaasti Varsinais-Suomen esittämiä muutoksia, jos niille on kannatusta, mutta valiokunnan esityksenä puoluekokoukselle ei Kivivuoren paperin kielteistä kantaa ydinvoimaan saa tulla. Käskyläiset hajaantuivat toteuttamaan Sundqvistin antamaa komentoa. En tuntenut silloin Matti Putkosta ulkonäöltä.

Vitsanheiluttajat huolehtivatkin puoluekokouksen enemmistön ydinvoiman puolelle tarjoilujen, tilaisuuksien ja kokoustemppujen avulla, mutta ”Ei ydinvoimalle” – ehdotuksen tekemistä isossa salissa he eivät voineet estää. Sen sijaan SDP:n johto suoritti ennennäkemättömän kokousteknisen junailun ja esti ehdotuksen perustelemisen puoluekokoukselle. Puoluekokouksessa siis kiellettiin lisäydinvoiman rakentamista ja ydinenergiasta luopumista koskevan ehdotusten sekä kirjallinen että suullinen perusteleminen. Puheenjohtaja toteutti äänestyksen koeäänestyksenä kättennostolla, ja näki tuloksen ilmiselvänä. Kokoussalin parvekkeella olleet arvioivat nostetuista käsiä lähes 2/3 olleen ydinvoiman puolella ja runsas 1/3 ydinvoimaa vastaan, loput jättivät käden nostamatta. Kokousjohto kieltäytyi laskemasta äänestysnumeroita.

Tapahtunutta menettelyskandaalia en nähnyt avattuna suomalaisen median uutisoinnissa. Kirjoitin tapahtuneet tosiasiat Arbetarbladetiin (25.6.1981) ja Turun Päivälehteen (26.6.1981), joista ne eivät levinneet laajalle yleisölle. HS:n, TS:n ja STT:n uutisoimina SDP:n ydinvoimaskandaali olisi hypännyt pohjoismaisiin ja eurooppalaisiin tiedotusvälineisiin heikentämään ydinvoimalobbauksen ja sitä myötäilleiden SDP:n sisarpuolueiden menestystä.

SDP:stä ei ole vielä löytynyt Timo Kaunistoa vastaavaa rehellistä tutkijaa kertomaan, miksi puoluekokousedustajia estettiin kuuntelemasta ydinvoiman hylkyehdotuksen perusteluja. En näe Sundqvistin ja muiden SDP:n junailijoiden toimissa muuta energiapoliittista valintaa kuin puolueen rahoituksen.

SDP:n puoluekokousta 1984 ei Suomen ydinvoimavalta enää jättänyt oman lobbauksensa varaan. Puoluekoneisto pantiin huolehtimaan siitä, että jäsenäänestys tuotti Lahteen taatusti ydinvoimavaltaa tukevan puoluekokousedustajien selvän enemmistön. Kokouksen käsittelyssä puheenjohtaja totesi ydinenergiasta luopumista ja ydinaseita koskevien nuorten sosialidemokraattien ehdotukset äänestyksessä hävinneiksi murskaluvuin. Se ei kokouksen puheenjohtajalle riittänyt. Hän heitti nuo hävinneet ehdotukset näyttävästi paperikoriin niin, että kolaus kuului kaikkien korviin suuressa salissa, kuin myös vahingoniloinen hähätys. En nähnyt oliko Matti Putkonen paikalla. Jätin luottamustehtävät, joissa olin SDP:n edustajana ja pian erosin SDP:stä.

Kauniston väitöskirja osoittaa, miten ydinvoimaloita vastustavaa Keskustapuoluetta rahoitettiin ydinvoiman kannattajaksi.

Sivut 201-225 eli luvut 3.2.5. Suomessa ydinvoimaa vastaan, 3.2.6. Energiapolitiikka kuumenee, 3.2.7. Kamppailu energialinjasta jatkuu, 3.2.8. Ydinvoima palaa, 3.2.9. Takaisku hajautetulle energiajärjestelmälle kertovat miten keskustan 1970-luvun ydinvoima-kriittisyys kasvoi 1980-luvun alussa puolueen nuorten ja naisten voimalla ydinvoima-vastaisuudeksi. Teollisuus kävi vastahyökkäykseen rahalla ja painostuksella. Teollisuuden keskusliitossa 1984 vierailleelle Seppo Kääriäiselle isännät ilmoittivat lopettavansa keskustapuolueen ja sen lehtien tukemisen, ellei puolueen ydinvoimakanta muutu. Ahti Pekkala närkästyi, kun luuli, että tämä oli ensimmäinen kerta kun ulkopuoliset vaativat keskustapuoluetta tekemään rahasta jotakin. Mutta Paavo Väyrynen kertoi ennen 1983 vaaleja pitäneensä energiapoliittisen puheen, jonka jälkeen teollisuus laittoi vaalirahoituksensa jäihin. Ydinvoimapainostus keskustapuoletta kohtaan oli avointa.

Luku 3.2.10. Tsernobyl tyrmää ydinvoimahaaveet (sivut 225-234) kertoo teollisuuden painostaman keskustapuolueen vuoristoradan viimeiset hyppäykset: Paine alkoi tuntua puolueen sisällä ja huipentui keväällä 1986, jolloin Paavo Väyrynen näytti muuttavan puolueen energiapolitiikan kurssia 180 astetta ja vievän puolueensa ydinvoiman tueksi. Hän vaati päätöksen tehtäväksi puoluevaltuuskunnassa 27-28.4. jo ennen puoluekokousta kesäkuussa 1986. Suomenmaa -lehtikin alkoi päätoimittajan palstalla valmistella keskustaväkeä ydinvoimaratkaisuun. Väyrynen oli puolueen nuorten, naisten ja ilmeisen jäsenkunnan enemmistön ydinvoiman vastustuksesta huolimatta varautunut esittämään myönteisen kannan ydinvoiman rakentamiseen. Sitten hän sai tiedon Tsernobylin katastrofista juuri ennen kokouksen puheenvuoroja, eikä sitten uskaltanutkaan yrittää muuttaa puolueen ydinvoimanvastaista linjausta. Tsernobylin seurauksena sekä Väyrynen että Suomenmaa joutuivat palaamaan ydinvoiman vastaisuuteen.  Puoluevaltuusto kehotti jopa kokoomustakin muuttamaan ydinvoimakantansa.

Kokoomuksen yhteys ydinvoimavaltakeskittymään rakentui sitä muka kuin Neuvostoliiton asema ydinvoiman rakentajana Suomessa hiipui. Kun vallan vaikuttavin väline, energiantuotanto, vapautui neuvostokytköksistä vahvimman valtakeskittymän käyttöön, ei kokoomuksen tukea ydinvoimalle tarvitse tutkijoiden ihmetellä. Voiko taloudellisen tuen antamista omalleen edes pitää lahjontana?

Toisen jytkynsä 1983 eduskuntavaaleissa Vennamoiden johdolla ja jyrkällä ydinvoiman vastustuksella voittanut SMP ja seuraajansa perussuomalaiset tuskin kaipaavat rehellistä tutkijaa kertomaan, miksi nämä tekivät puolueiden historian jyrkimmän täyskäännöksen ydinvoimavaltakeskittymän nöyrimmäksi tukipuolueeksi. Selitykseksi ei riittänyt pelkkä Putkonen, mutta kylläkin hän yhdessä taloudellinen selkänojansa kanssa Suomen ydinvoimavallan pääagitaattorina duunarikentällä.

SKDL oli kommunistiensa Neuvostoliitto-kytköksen aikoihin kallellaan sieltä hankittuihin ydinvoimaloihin, mutta 1983 eduskuntavaaleissa valituista puolueen kansanedustajista vain neljä taistolaista suhtautui myönteisesti ydinvoiman rakentamiseen. Myöhemminkään eivät Suomen ydinvoimavallan vaikutuskeinot tuottaneet tulosta. Vasemmistoliittokin voisi kuitenkin omalta osaltaan kertoa näistä vaikuttamisyrityksistä.

Eri puolueiden ydinvoimakantojen kehitysten tutkijat tai tutkivat journalistit saattaisivat löytää jokaisen puolueen kohdalla samansisältöisiä syitä kantojen kehitykselle kuin Kaunisto Keskustapuolueen osalta. Ydinvoimakantojen muutosten tutkiminen olisi luontevaa ja helppoa aloittaa vuoden 1983 eduskuntavaaleissa valituista kansanedustajista. Seura-lehden heille esittämään kyselyyn tuli vastaus 194 valitulta, joukoissa myös vihreiden historian ensimmäiset kaksi kansanedustajaa.

Kysymys: Tuletteko äänestämään uuden ydinvoimalan puolesta?

                      En                 Kyllä             ?                    Poissa            Yhteensä                            

SDP              18                  3                    34                  2                    57

KOK             6                    10                  25                  3                    44

KEPU           28                  0                    9                    1                    38

SKDL           14                  4                    9                    0                    27

SMP              16                  0                    1                    0                    17

RKP              9                    0                    2                    0                    11

SKL              3                    0                    0                    0                    3

VIHR            2                    0                    0                    0                    2

POP              1                    0                    0                    0                    1

                      97                  17                  80                  6                    200

Tutkijoilla ja tutkivilla journalisteilla pitäisi olla ammatillista vastuuntuntoa ottaa selvää, miten ja miksi eri puolueiden kansanedustajien kanta ydinvoiman rakentamiseen on muuttunut Seuran kyselyn jälkeisten 40 vuoden aikana. Perustelut ydinvoiman rakentamisen puolesta ja vastaan ovat edelleen samat kuin 40 vuotta sitten. Vuosikymmenien tapahtumat ja kehityskäyrät ovat rapisuttaneet ja mitätöineet puolesta -perusteluja ja todistaneet vastustuksen perusteiden puolesta. Jos tutkijat tai tutkivat journalistit eivät selvitä muiden puolueiden ydinvoimakantojen muutosperusteita, ihmisillä on oikeus jäädä uskoon, että muillakin puolueilla kannanmuutoksen syyt ovat samansyntyisiä kuin Keskustapuolueella.

Ja liittyvätkö Vihreät puolueiden jonon jatkoksi, jopa ihan ilmaiseksi?

Ydinvoimavalta keskittyi Vihreisiin

2000-luvulla ydinvoimavallan strategiana on ollut ujuttautuminen ja vaikuttaminen ydinvoimavastaisuuden ytimeen, vihreään liikkeeseen. Ujuttautumista on helpottanut nuorehkon, historiattoman vihreän väen viehtymys digitaaliseen tiedonvälitykseen, teknologiaan ja sen pelastavaan kaikkivoipuuteen ilmaston kuumenemisen, luonnon tuhoutumisen ja luonnonvarojen ylikulutuksen pysäyttämisessä.

Vaikka soluttautuminen, hybridivaikuttaminen, disinformaatio, trollaaminen jne. tunnistetaan kyllä Putinin Venäjän vallankäytön keinoina, niitä ei tiedosteta ydinvoimavallan vaikuttamisrepertuaarina vihreiden omassa altistumisessa. Naapurin hybridimallin mukaisesti Suomen ydinvoima- ja tiedotusvalta etsi heikkoja kohtia sisään murtautumiseen.

Vihreän energian menestyksen seuraus: herpaantuminen

Jo 1900-luvulla oli tiedossa, että uusiutuvan turvallisen energian tuotantokustannukset laskevat nopeasti ja että vaarallisen ydinenergian tuotantokustannukset tulevat nousemaan 2000-luvulla. Kun tuuli, aurinko, bioenergia jne. alkoivat tuottaa energiaa puhtaammin ja halvemmalla kuin ydinvoimalat, monet markkinatalouden järkevään toimintaan uskovat vihreät ja muut ydinvoiman vastustajat huokasivat helpotuksesta. Uskoimme ydinvoimavallan jo hävinneeksi. Ydinvoiman kelvottomuuden argumentit hallinnut vihreä ikäpolvi herpaantui ja unohti kertauksen merkityksen. Tilalle ja tilaisuudelle löytyi käyttäjiä. Erityisesti sisällöltään kauimpana vihreydestä olevat tiedotusvälineet ja kolumnistit ovat herkutelleet eräiden vihreiden ydinvoimamyönteisillä kannanotoilla. Muita vihreitä lehtijutut ovat hämmentäneet, kiukuttaneet ja karkottaneet.

2000-luvun empiria todisti ydinvoiman vastustajien argumentaatiosta myös terrori/sota -pohjaiset perustelut päteväksi todellisuudeksi. Karu realismi repi viimeistään vuonna 2022 loputkin vaatekappaleet ydinvoimakeisareilta. Ei vain Rosatomin Putinilta, vaan myös muilta ydinvoimavalloilta, mm. Japanilta, Pakistanilta ja Ranskalta. On karmeaa, että vihreät lamaantuivat juuri, kun todellisuus oli todistanut Vaihtoehdon ydinvoimalle olleen koko ajan totta. Fyysisen maailman tietämyksen ja argumentaation ylläpitoa laiminlyötiin. Oli kivempaa suuntautua tasa-arvon ja ihmisoikeuksien taloudelliseen, sosiaaliseen ja mielenterveydelliseen merkitykseen. Tiedotusvälineet suosivat tätä vihreiden pehmosuuntautumista.

Fyysisen ympäristön politiikassa vihreiltä rämettyivät ydinvoimakantojen rinnalla yhdyskuntien rakentamista koskevat linjaukset, varsinkin suurimmissa kaupungeissa. Oli helpointa tai edullisinta myötäillä sitä, mikä muutoinkin oli vahvimpien voimien toimesta tapahtumassa. Kaavoituksessa ja rakentamisessa alettiin maankäytön tehokkuuden, materiaalikierrätyksen, energiansäästön ja ilmastokriisin torjunnan nimissä myötäillä kiinteistöjalostusta, suurempia rakennusoikeuksia, ylikorkeita rakennuksia ja purkavaa saneerausta. Yhteiskunnan ja yksityisen sektorin palveluissa alettiin palvoa digitalisointia tehokkuuden ja omatoimisuuden nimissä, älypuhelimia jo lapsille. Ydinvoimauskovaisille annettiin tilaa esittää ”pien-” ym. ydinreaktoreita ilmastokriisin vihreänä ratkaisuna. Vihreiden omiin asemiin pääsi ydinenergian, korkeiden rakennusoikeuksien ja digitalisaation aktivisteja.

Vihreiden ensimmäisten vuosikymmenten pätevyysalueet, luonnonsuojelu, luonnonvarojen ja elinympäristön säästäminen sekä tavaroiden ja muiden tuotteiden kestävä käyttö ja näiden tavoitteiden luonnontieteellinen ja yhteiskuntatieteellinen argumentaatio laiminlyötiin vihreiden poliittisessa esiintymisessä.

Tiedotusvälineet tekivät työtä käskettyä, suhtautuivat vihreiden ruskettumiseen suosivasti, ja saivat vihreiden kannatuksen laskuun. Nyt käskijät ja muut puolueet katselevat vihreiden kuihtumista ja myhäilevät. Suurin valta, Energiavalta, perustuu energiantuotannon keskittämiseen. Kun keskittämisen onnistuu jatkossa paremmin muita teitä, pienydinvoimalasuunnitelmat tullaan lajittelemaan käytöstä poistettuihin, niitä tukeneiden vihreiden seuraksi. Jo nyt ”pienydinvoimaloiden” megawatit ovat kasvaneet kolminumeroisiksi ja vihreiden kannatus pienentynyt yksinumeroiseksi.

Vihreiden johdattelu ydinvoiman suuntaan

Vihreiden ydinvoimakantojen muuttumisesta vihjailtiin jo ennen Fukushimaa.

Fukushiman jälkeen ”Vuonna 2012 Vihreät vastustivat puolueena ydinvoimaa, mutta Osmo Soininvaara laski kolmanneksen vihreistä kannattavan ydinvoimaa. Soininvaara itse suhtautui ydinvoimaan myönteisesti ja vaati puolueelle asian suhteen moniarvoisempaa suhtautumista”. Näin kirjoitti Uusi Suomi / Tommi Viinikka 23.12.2021 kirjoituksessa ”Vihreiden ydinvoimakannan kehitys”.

Lähteenä oli Vihreä Lanka 8.3.2012. Siinä Soininvaara korosti 2012 arvioimaansa vihreiden ydinvoimakannatusta, jota juuri hän, Suomen tiedotusvallan Vihreiden älyköksi nostamana, oli edistänyt.

Blogissaan 9.11.2008 Soininvaara oli kirjoittanut otsikolla ”Minä ja ydinvoima” osallistuneensa aktiivisesti ydinvoiman vastaiseen liikkeeseen, jonka pääargumentit olivat:
1) Uraanikaivokset ovat ympäristöhaitta.
2) Ydinvoimala on turvallisuusongelma onnettomuusriskin vuoksi.
3) Ydinvoiman leviäminen lisää riskiä ydinaseiden leviämisestä.
4) Ydinjätteiden säilyttäminen turvallisesti 200 000 vuotta on ratkaisematta.

Soininvaaran mielestä ”Me olimme silloin ehdottomasti oikeassa. Sen aikaiset ydinvoimalat olivat nykyaikaisiin verrattuna melkoisia romuja.” Ilmoitettuaan onnettomuusriskin pienentyneen sadasosaan, uraanikaivosten olevan rajallinen haitta, ydinaseiden leviämisen olevan väistämätöntä ja ydinjätteiden säilyttämisen turvallisesti 200 000 vuotta tulleen ratkaistuksi hän totesi hiilivoiman olevan ydinvoimaa pahempi energiantuotantomuoto ja asetti kysymyksen: ”Miksi en sitten liputtanut ydinvoiman puolesta?”

Hän vastasi itse: ”Koska ainakin toistaiseksi ydinvoimaa on suunniteltu hiilivoiman lisäksi, ei sen tilalle.” Hän toivoi, että tulisi aika, jolloin ydinvoimalla korvattaisiin fossiilista polttoainetta eikä kasvatettaisi kulutusta. Silloin hän siis liputtaisi ydinvoiman puolesta.

Soininvaaran itsetilitys ydinvoiman vastustajasta liputtamista vaille kannattajaksi numeroi vastustamisen neljä pääargumenttia ja katsoo ne saman tien kumotuiksi.

Ydinvoiman vastustajien ja kannattajien jo vuosikymmeniä käyttämät argumentit löytyvät esim. Wikipediasta. Ydinvoiman vastustajien 36 perustelua jakaantuvat viiden pääotsikon alle: Ydinturvallisuus, Ydinaseet, Energiatalous, Ydinjäte ja louhinta, Ympäristö, päästöt ja ilmastomuutos. Ydinvoiman kannattajien perusteluja Wikipedia esittää yhtä monta.

Taulukon argumenteista osa on tulevaisuutta koskevia arvioita, ennusteita ja näkemyksiä. Argumenteista monet ydinvoimaa vastustavat argumentit ovat toteutuneet tai varmistuneet, monet ydinvoimaa puoltavat argumentit jääneet toteutumatta tai kumoutuneet. Soininvaaran 2008 kiistämät ydinvoiman vastustajien argumentit ovat edelleen ratkaisevan totta.

Mitä Soininvaara liputti ja miksi, jää epäselväksi. Kaikkia uudempia energiantuotantomuotoja on suunniteltu korvaamaan fossiilista polttoainetta, mutta kaikki ne kasvattavat kulutusta, sitä enemmän mitä halvemmalla energiaa tuottavat. Nielemällä energiainvestoinnit kymmenien vuosien ajan on ydinvoiman rakentaminen korvannut rahatta jäänyttä aurinko- ja tuulivoiman tulemista, eikä fossiilivoimaa, räikeimmin Ranskassa, Japanissa ja Venäjällä. Samalla ydinvoimaloiden rakentamisesta aiheutuneet ilmastopäästöt ovat olleet valtavia.

Soininvaaran myötä alkaneesta ydinvoima-liudentumisesta huolimatta vihreät kuitenkin vielä Satu Hassin johdolla 2002 ja Ville Niinistön johdolla 2014 erosivat hallituksesta mieluummin kuin hyväksyivät uutta ydinvoimaa.

Ydinvoima Vihreiden tiedottamisessa

Vihreiden omassa tiedottamisessa ja ohjelmatyössä ydinvoimavaikuttaminen ei vuosikymmeniin löytänyt sijaa. Ensimmäisen Vihreän Langan (1/1983) etusivun kaksi ensimmäistä kirjoitusta olivat:

                      Viidettä ydinvoimalaa markkinoidaan: Eduskunta kysyi ydinvoimasta.

                      Eurajoesta Suomen Gorleben: Ydinjätteet jäävät Suomeen.

Viikkolehdeksi 1988 kasvanut Vihreä Lanka sai 1997 rinnalleen verkkosivut. Eduskuntavaalitappion 2011 tuoman rahapulan vuoksi lehti jatkoi ilmestymistä vain joka toinen viikko. Vuonna 2016 Vihreä Lanka muuttui aikakauslehdeksi, alle 10 numeroa /v.

Aikakauslehteäkään ei ydinvoimamyönteisyyden markkinoinnista voi syyttää. Löysin kyllä pari juttua, joissa oli journalistisesti toteutettu haastatteluasetelma: vaihtoehdot ydinvoimalle / ydinvoimaan tukeutuminen (VL 2016/8 Puuta vai jotain muuta ja 2017/3 Tarvitaanko ilmastomuutoksen hillintään ydinvoimaa). Tosin joihinkin, muutoin asiallisiin, energiateksteihin oli päätynyt ydinsähkön markkinoinnista kotoisin olevia tieteenvastaisia adjektiiveja, kuten ’puhdas’, ’päästötön’ ja ’vähäpäästöinen’.

Tietysti lehti olisi voinut vielä valppaammin torjua tiedotusvälineiden ydinvoimamarkkinointia, sekä määrää että sisältöä. Sitä mukaa kuin ydinvoiman perustelut rapistuivat ja ydinvoiman vastaiset perustelut vahvistuivat ja lisääntyivät, lehden olisi pitänyt ”kertauskursseilla” ajantasaistaa vihreiden tietämystä ja argumentointitaitoa. Ilmestymisaikanaan 1983-2019 Vihreä Lanka ei kuitenkaan missään vaiheessa antanut pirulle pikkusormea.

Vihreät menestyivät vuosien 2015-2019 vaaleissa. Yhtenä oleellisena teemana oli Ville Niinistön johdolla käyty ydinvoiman rakentamisen vastainen kampanjointi. Kansanedustajaryhmän kasvu 10 > 15 > 20 paikkaan, kuntavaalien tulos 324 > 534 paikkaan ja EU-vaalien tulos 1 > 3 paikkaan merkitsivät Vihreiden poliittisen ja taloudellisen kapasiteetin huimaa lisäystä. Puoluejohdon logiikalla johtopäätös vaalivoitoista oli Vihreän Langan, vihreän journalismin lakkauttaminen sekä rahojen siirtäminen kiiltokuvamainontaan somessa ja jäsenille joskus harvoin toimitetuissa jäsen”lehdessä” Vihreä.

Vihreän Langan lopettaminen lokakuussa 2019 aiheutti meidän jäsenten kapinan. Sen tuloksena syntyi syksyllä 2020 verkkolehti Verde. Sen päätoimittajaksi tuli Osmo Soininvaara.

Kapina onnistui osittain hyvin. Jäsenlehden kiiltokuvakavalkadeja kirjoittajista ja haastateltavista ei enää tarvinnut kärsiä, Verden vain yksi kuvituskuva aiheesta tai kirjoittajasta sopii monen sivun asiatekstiin paneutuvalle vihreälle, jonka ajattelussa ja vaikuttamistyössä Vihreän Langan ja Verden graafit ovat olleet hyödyllisiä. On ollut virkistävää lukea asioista asioina eikä hömpäksi toimitettuna.

Soininvaara antoi kuitenkin Verden aihevalinnoissa eniten painotusta ilmasto- ja energiakriisin ratkaisemiseen ja ilmastokatastrofin estämiseen ydinvoiman, erityisesti pienydinvoimaloiden avulla.

Tiede- ja tekniikkauskovaiset saivat VERDEssä inttää uskon varassa toivottua ydintekniikkaa ja uskon varassa olevia kustannuksia ilmastokatastrofin ratkaisuksi aina vuoden 2022 ja Soinivaaran päätoimittajuuden loppuun saakka. Vuoden 2023 alusta alkaen VERDEn pienydinvoimala-tulva kuivahti, mutta tulvan tuhojen korjaaminen tulee Vihreälle liitolle kalliiksi ja kestämään kauan.

Ydinvoima periaateohjelmissa

Vihreän liiton periaateohjelma 2002 vaati selkeästi:

”Ydinvoima on kaikkine riskeineen viime vuosisadan energiamuoto, ja siitä on asteittain luovuttava.”

Vuonna 2006 hyväksytty periaateohjelma toisti kannan vielä selvemmin:

”Suomella on jo riittävästi kestäviä tapoja korvata fossiiliset polttoaineet energiantuotannossa. Ydinvoimaa ei tarvita, koska on parempia vaihtoehtoja turvata energiansaanti. Ydinvoima lisää turvattomuutta maailmassa ja hidastaa siirtymistä uusiutuviin energialähteisiin ja energiankulutuksen järkeistämiseen.”

M.O.T., oli todistettu jo silloin.

Vuoden 2012 periaateohjelmassa on kolme lausetta. Huolimattomasti lukien ne tuntuvat toistavan aiempiin ohjelmiin kirjatun Vihreiden ydinvoimavastaisuuden. Kaksi ensimmäistä lausetta vahvistaakin aiempien periaateohjelmien linjan:

”Energiatalouden pitää perustua huippuunsa vietyyn tehokkuuteen ja ympäristöystävälliseen, uusiutuvaan energiaan. Kannatamme ydinvoimasta luopumista niin pian kuin mahdollista.”

Kolmas lause mitätöi ensimmäiset kaksi lausetta, vuosien 2002 ja 2006 periaateohjelmien kannat ja Vihreiden historian: 2012 periaateohjelman mukaan ”Ydinvoimasta luopuminen ei kuitenkaan saa lisätä hiilidioksidipäästöjä.”

Tällä hyväntahtoisen näköisellä ilmastokriisi -verukkeella Vihreät ohjattiin umpikujaan. 

Jos olemassa olevan ydinvoimalan (tai minkä tahansa voimalan!) käytöstä luovutaan, mutta sähkön kulutusta jatketaan, ilmastopäästöjä syntyy sen verran kuin korvaavan tuotannon investointi ja käyttö aiheuttavat. On älyllinen pohjakosketus julistaa tämä itsestäänselvyys ydinvoimaloiden perusteeksi.  Varsinkin kun uusiutuva energiantuotanto on jo kymmeniä vuosia tuottanut energiaa ilmastopäästöttömämmin ja halvemmalla.  

Tuolla 2012 lauseella Vihreät huijattiin hyväksymään:

– olemassa olevien ydinvoimaloiden käytön jatkaminen vastoin vihreiden aiempia periaateohjelmia,

– olemassa olevien ydinvoimaloiden tehonnostoinvestoinnit vastoin vihreiden aiempia periaateohjelmia,

– uusien ydinvoimaloiden rakentaminen vastoin vihreiden aiempia periaateohjelmia.

Vihreät tulivat hylänneeksi vuosien 2002 ja 2006 periaateohjelmien täsmälliset lauseet. Ne saavat vuoden 2012 ohjelmassa selkokieleksi käännettynä uuden muodon:

– Ydinvoima on kaikkine riskeineen myös tämän vuosisadan energiamuoto.

– Suomella ei ole riittävästi kestäviä tapoja korvata fossiiliset polttoaineet energiantuotannossa.

– Ydinvoimaa tarvitaan, koska ei ole parempia vaihtoehtoja turvata energiansaanti.

– Ydinvoima ei lisää turvattomuutta maailmassa eikä hidasta siirtymistä uusiutuviin energialähteisiin ja energiankulutuksen järkeistämiseen.

– Energiatalouden ei tarvitse perustua ympäristöystävälliseen, uusiutuvaan energiaan.

Suomen Vihreät ovat ohjelmoineet itsensä viimeiselle rannalle.

Sieltä voi kuitenkin selvitä kuivin jaloin. Ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Riittää kuin muistaa, mitä on jo aiemmin tietänyt.

Suomen Vihreiden haahuillessa pelastavien pienydinvoimaloiden unelmissa, on Euroopassa, ml. Suomi, tapahtunut ja tapahtumassa toinen toistaan vihreämpiä ”Energiewendejä”, joista tiedottamisen Suomen media on minimoinut. Tiedotusvälineemme ovat ohittaneet nykyisten ydinvoimaloiden osuuden vallitsevaan energiakriisiin ja ilmaston kuumenemiseen. Syynä on:

Suomen median tietoinen tietämättömyys, esimerkki

YLE Uutiset 18.11.2022, toimittaja Jari Mäkinen:

Ranska on ydinvoiman suurvalta, mutta sen voimalat käyvät yhä vajaateholla – riskinä on, että talvella sähkö ei aina riitä.

Avattuun keskusteluun tuli 20 kommenttia, kommentoin nimelläni 19.11. klo 21:53:

”Tiedotusvälineemme ja poliitikkomme ovat tähän asti hokeneet, että energiakriisin syynä ja ilmastokriisin torjumisen esteenä on Saksan energiakäännös (Energiewende) ja ydinvoimaloiden sulkeminen. Vastakohdaksi on esitetty Ranska, jonka ydinvoima (70% sähköntuotannosta) nyt turvaisi omavaraisuuden ja auttaisi muutakin Eurooppaa energiakriisissä. Vielä 1.9.2022 YLEn mukaan ”Ranska on muita maita paremmin varautunut” energiakriisiin. Vaikka samassa uutisessa ohimennen todetaan, että 56 ydinreaktorista 32 on poissa käytöstä!

   Vasta nyt YLE ensi kertaa tulee rivien välissä kertoneeksi, että Euroopan suurin energiakriisi kasvaa juuri Ranskan ydinvoimariippuvuudesta. ”Asiantuntijaksi aiheeseen on YLElle valikoitu Gerard Longuet, äärioikeistolainen poliitikko, uransa huipulla ydinasevaltio Ranskan puolustusministeri ja vanha fanaattinen ydinvoimarakentaja. Hän ei näe itseään syylliseksi, vaan tekee sellaiseksi koronan viivästyttämät huoltoseisokit, lakot, hitsaajapuutteen, liian korkean sähkön hinnan jne. Että tiedätte ranskalaiset sitten kun talvella palelette.

Tiedotusvälineiltä jää kertomatta energiakriisin juurisyyt. Ranska on ydinasevaltiona ohjannut jättimäiset valtion ja yritysten energiainvestoinnit ydinvoimaloiden rakentamiseen. Uusiutuvan energian toteuttamisen Ranska on häpeällisesti laiminlyönyt: Sähköstä vain 11 % tuotettiin vanhoissa vesivoimaloissa, tuulella 6%, auringolla 2%, biopolttoaineilla + jätteillä 2%. Huoltovarmuuden edellyttämästä tuotannon hajauttamisesta ei ole välitetty.

Saksassa ydinvoiman osuus oli vuonna 2020 12% (vuonna 2022 enää 6%, sunnuntaista 14.4.12024 alkaen 0%), vesivoiman 25%, tuulivoiman 21%, aurinkovoiman 8% ja biopolttoaineiden + jätteiden 9%. Tanskan 2020 luvut olivat ydinvoima 0, tuuli 57%, aurinko 4% ja bio + jäte 23%, kivihiili 11%, maakaasu 4%. Saksassa tuotannon hajauttaminen ja huoltovarmuus ovat ylivoimaisia Ranskaan verrattuna. Saksan Energiewende (yhdessä Tanskan tuulivoimakehityksen kanssa) on luonut perustan uusiutuvan energian voittokululle ja ilmaston kuumenemisen pysäyttämiselle Euroopassa. Vain ydinasevaltiot, varsinkin Ranska, ovat jarruna.”

Tekstistäni YLE oli sensuroinut ensimmäisen ja viimeisen lauseen:

Ensimmäinen lause kuului: ”Koska suomalaiset eivät tiedotusvälineittemme ydinvoimapropagandan aivopeseminä vieläkään ymmärrä, että energiakriisin juurisyy on ydinvoima, on kerrattava:”

Viimeinen lause: ”Sekä Euroopan suurimmalla koolla heikkoa itsetuntoaan sublimoiva Suomi.”

Median itsesensuurin ja sensuurin vuoksi suurin osa suomalaisista ei edelleenkään tiedä Euroopan Energia- ja hintakriisin suurinta syytä (Venäjän hyökkäyksen rinnalla):

Ranskassa vuoden 2022 kuivuus ja kuumuus aiheuttivat jäähdytysveden puutteen ja muita ongelmia. Ainakin 32 ydinvoimalaa 56:sta jouduttiin pysäyttämään ja ydinsähkön tuotanto romahti pitkäksi aikaa. Koska Ranska oli laiminlyönyt uusiutuvan sähkövoiman tuotannon, sähköpula pakotti ostamaan sähköä rajojen takaa, mm. Espanjasta. Seitsemästä ydinvoimalasta kolme sammuttanut naapuri oli rakentanut vauhdilla tuuli- ja aurinkovoimaa, tuuli 22% ja aurinko 6% vuoden 2020 sähköntuotannosta, mutta sielläkin kuuma kesä saneli rajat ja hinnan sähkön viennille. Ydinvoima- ja -asevaltio Ranskassa sähkön hinta nousi Euroopan kalleimmaksi. Ranskalaiset veronmaksajat joutuivat maksamaan myös monta miljardia Olkiluoto 3:n kustannuksia.

Sen sijaan Saksan Energiewende (Tanskan energiavalinnan myötävaikutuksella) antoi todistusvoiman ja vauhdin Suomen, Pohjoismaiden, koko Euroopan ja muunkin maailman valinnoille energia- ja ilmastokriisin torjumiseen.

Venäjällä fossiili- ja ydinenergia ovat Venäjän rahan ja vallan yhdistämisen perustus. Venäjällä, Ranskassa ja Britanniassa rahavallan ja ydinenergian liimana ovat ydinaseet. Ydinvoimasta luopumispäätöksen tehneet valtiot eivät ole myöskään ydinasevaltioita.

Jatkuu….

Ydinvoimavalta haluaa kasvattaa valtaansa. Serhii Plokhyn kirja kertoo, mitä Ydinvoimavallan halusta seurasi, seuraa ja tulee seuraamaan. Vallanhalun pysäyttämiseksi on tunnettava sen historia ja kytkökset. Jos haluaa Suomessa pysäyttää ydinvoimalla tapahtuvan vallankeskityksen, on oleellista lukea huolella TSERNOBYL, ydinkatastrofin historia. Palautan nyt kirjastosta lainaamani kappaleen ja ostan itselleni oman, jatkaakseni.