Kirjoitus lähetettiin Vakka-Suomen Sanomiin ja Turun Sanomiin. Se julkaistiin V-SS:ssa 9.6. ja TS:ssa 10.6.2022.

Vuosia taottiin päähämme, että NATOon liittymisen vastustaminen on Venäjän ja Putinin NATO-kannan hyväksymistä ja jotain vielä pahempaa: Suomettumista. Sitoutumattomuutta. Puolueettomuutta. Takomisesta huolimatta emme kannattaneet NATOon liittymistä.

   Putinin joukkio varoitti Suomea liittymästä NATOon ja uhkasi seurauksilla. Olimme edelleen yhtä kovapäisiä, samoin ruotsalaiset. Sitten Putinin Venäjä hyökkäsi NATOon kuulumattomaan Ukrainaan. Nyt presidentti, pääministeri, hallitus ja kansa, muun muassa minä, päädyimme hyväksymään liittymisen NATOon. Vastaava tapahtui Ruotsissa.

   Meille on selostettu, että Putin teki suuren virhearvion uhatessaan vastatoimilla Suomea liittymästä NATOon, kun hän ei ymmärtänyt kiihdyttäneensä Suomen liittymään NATOon.

   Putin tiesi mitä teki. NATOon laajentumisen päätti juuri hän. Hän sai, mitä pitkään oli väittänyt. Hän sai, mitä suuren maan diktaattori valtionsa kansalle tarvitsee, VIHOLLISEN, lähestyvän, kasvavan, uhkaavan NATOn. Nimitetäänkö tätä Putinin virhearvioksi?

   Säilyttääkseen valtansa Diktaattorin on voitettava uhkaava vihollinen. Suomi ja Ruotsi eivät voitettavaksi viholliseksi soveltuneet. Ei vain omien voimiensa ja turvatakuidensa vuoksi, vaan myös vuosittain Suomeen tutustuneiden miljoonien venäläisten vuoksi. Kansalle tarjottavaksi viholliseksi sen sijaan sopi NATOn ja EU:n suuntaan kulkeva entinen alusmaa Ukraina.

   Näin Putin ennakoi päättäessään ”vapauttaa” Ukrainan liitettäväksi Venäjän alaisuuteen. Suomen liittyminen NATOon ei Putinin joukkiota olisi rasittanut, jos se olisi onnistunut pääasiassaan, saamaan Ukrainan Venäjän valtapiiriin. Nyt rasittaa.

   Kun tätä ei ole ymmärretty, virhearvio on kohdennettu väärin. Moni on julkisuudessa ihmetellyt, kuinka rauhallisesti Putin ja Lavrov suhtautuivat Suomen valittua NATO-jäsenyyden. He saivat sen, mitä halusivat, kansalleen lähestyvän vihollisen ja kansan kannatuksen hyökkäykselle Ukrainaan.

   Kannatus katoaa, kun totuus Ukrainan tapahtumista paljastuu Venäjän kansalle. Putin ei tehnyt virhearviota Suomesta vaan Ukrainasta. Putin tietää jo sen ja yrittää vielä voittaa suuremmalla väkivallalla ja sensuurilla. Suomen ja muiden itsenäisten demokraattisten maiden tärkein tehtävä on saada myös Venäjän kansa tietämään ja ymmärtämään virhearvio ja sen tuottama äärimmäinen pahuus. Demokraattisten maiden pitää nyt toimia, ei NATOn.

   Suomen tehtävä itsenäisenä demokraattisena EU-maana on Ukrainan voimakas tukeminen. Voimakkaana Suomen tukea voitaisiin pitää, jos se olisi suurempaa kuin muiden Euroopan valtioiden tuki suhteessa väestön ja BKT:n määrään. Koska Suomi on myös Venäjän rajanaapuri, Suomi ei voi auttaa valtavin asetoimituksin. Sen sijaan Suomella on väestömääräänsä nähden resurssit toimittaa rahallista apua Ukrainalle enemmän kuin Euroopan valtioilla keskimäärin. Suomi on lähettämässä miljardeja Yhdysvaltoihin saadakseen maailman tehokkaimpia hävittäjiä. Suomen turvallisuudelle olisi tärkeämpää antaa ensimmäinen miljardi Ukrainalle hankkia, mitä tarvitsee.

   Yhtä tärkeää, kuin voimavarojen toimittaminen Ukrainalle, on valmistella Venäjän kansalle edellytyksiä valita uusi tie Putinin joukkion jälkeen. Suomi ja muut demokraattiset maat eivät saa toistaa kolmekymmentä vuotta sitten Neuvostoliiton rauniolla tehtyä megalomaanista virhettä, lännen bisnesmaailman ”neuvonantajien” ryntäämistä tulevien oligarkkien kumppaneiksi saaliinjaolle.

Venäjän kansalle on sen omalla kielellä saatava tieto kansainvälisen sopimusjärjestelmän olemassaolosta ja sisällöstä, ihmisoikeuksista, demokratiasta ja oikeusvaltiosta sekä luonnon, ympäristön ja kulttuurin yhteisyydestä ja käytön rajoista. Suomettuneessa, puolueettomassa ja venäläisten kanssa ikänsä asioineessa, maailman onnellisimmaksi mitatussa maassa ovat kehittyneet parhaimmat edellytykset edistää tämän tien suunnittelua ja rakentamista. Tässä työssä tärkein kumppani tulee olemaan puolustustaistelunsa voittanut itsenäinen Ukraina.